Päiväkirja 2005

22.12.2005

Maxi ja tonttu

Enää kaksi yötä jouluun!!! :) Meidän joulu menee töiden ja reissaamisen merkeissä. Piia on 24. ja 25.12 aamuvuorossa töissä. Jouluaattona mennään iltapäivällä Timon vanhempien luo ja tullaan illalla Vaasaan kotiin. 25.12 lähdemme Piian töiden jälkeen ajelemaan kohti Raumaa, jos keli on hyvä. Raumalla vietämme muutaman yön. Tästä syystä emme ole paljoa joulua laittaneet meidän kotiin. Eikä joulukuusen laitto tulisi mieleenkään tuon pikku "termiitin" ansiosta! ;)

Tänään kävimme koko perheen voimin Maxin toisessa rokotuksessa. Maxi sai kaksi rokotetta. Rabies-rokotteen kohdalla pääsi kova ulvahdus ja loppu ajan Maxi istui tutkimuspöydällä Timoa vasten täristen järkyttyneenä. Eläinlääkäri kertoi, että Maxin ikenet ovat turvonneet, mutta hampaita ei ole vielä lähtenyt. Ei siis ihme, että ikinet kutiavat ja puruluita kuluu valtavasti! :) Eläinlääkärin mukaan Maxi on juuri sopivan kokoinen, sama ruokalinja siis säilyköön! Painoa meidän prinssiltä löytyi 3,58 kg!! Painoa oli tullut miltein 1,5 kg neljässä viikossa!! Kovasti siis Maxi kasvaa.

Koko tämän päivän Maxi on ollut väsyneempi ja kuumemman oloinen -> johtuu rokotuksesta, hyvä vaan kun kerrankin on rauhallisempaa meillä! ;)Tänään kävimme ostamassa uuden kaulapannan pojulle, "vauvapanta" ei enää pidätellyt Maxia. Eilen illalla poju pääsi vapaaksi, kun "vauvapannan" lukko petti pojun nykästessä vauhtiin. Nyt on hyvä ja kestävämpi panta! "Termiitin" elkeitä löytyy päivä päivältä enemmän Maxista. Viime sunnuntaina annoimme pojulle etukäteen Rauman "isovanhemmilta" joululahjaksi saaman hienon koirien nojatuolin. Muutama tunti siinä meni, kunnes Maxi sai yhden sohvan kulman revittyä rikki ja täytteet oli ympäri olohuonetta! :( Nojatuoli meni äkkiä kaappiin piiloon odottamaan Maxin aikuistumista. Maxi ei ymmärrä ettei huonekaluilla leikitä! ;) Pistämme tämän jutun oheeseen kuvan Maxista ja nojatuolista - kun kaikki oli vielä hyvin! ;)

16.12 perjantaina vietimme Timon valmistumista insinööriksi!!! :D Maxilla riitti ihmetystä, kun ihmisiä oli tavallista enemmän kotona, mutta hyvin selviydyttiin! 18.12 sunnuntai aamuna heräsimme klo 7.10 Maxin oksentamiseen (ensimmäinen kerta!). Pienet pulautuksen tuli hänen omalle pedille. Maxia itketti kovasti, kun ei oikein ymmärtänyt mitä tapahtui ja oma petikin haisi pahalle. Nyt onneksi peti on pesty ja Maxi ei muista koko asiaa! :D Viime yönä taas Maxi valvotti meillä ihme "kakomisella" jokin karva oli kurkussa ja sitä piti kakoa sieltä pois. No tämä on vain elämää!! ;)

Tällä viikolla on ollut hieman liian paljon pakkasta Maxille. Pieniä ulkoiluja ollaan vain tehty, ettei poju jäädy. Viime sunnuntaina oltiin koirapuistossa Aada, Nelli ja Amanda koiraneitien kanssa. Sieltä kotiuduttuamme lämmittelimme Maxia pari tuntia viltin sisällä, kun pojun pippeli oli ihan punainen. Ehdimme jo pelästyä, että nyt poju paleltui, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Tuo edelliseen päiväkirjamerkintään liitetyn kuvan toppaliivi on jo liian pieni Maxille, joten siitäkään ei ole enää hyötyä. No onneksi nämä pakkaset eivät ole ikuisia! :) ME KOLME TOIVOTAMME KAIKILLE RAUHALLISTA JA LÄMPÖISTÄ JOULUN AIKAA!! <3 ...Palataan joulun jälkeen asiaan :)


11.12.2005

Talvivaate

Taas on matkat tehty! :) Automatkat Vaasa-Rauma välillä sujuivat rauhallisesti. Maxi nukkui mennen tullen, pari kertaa pysähdyttiin pisulle. Rauman "isovanhempien" luona odotti pienoinen yllätys Maxille. Siellä oli Rockyn, Miisun ja Missen lisäksi vieraileva hoito-poika Rambo! Voimme kertoa, että menoa ja meteliä riitti! :D Maxista oli mukavaa, kun kerrankin oli koira, joka jaksoi leikkiä hänen kanssaan ja edusti samaa kokoa kuin hän. Välillä Rambo vähän haukahti pahasti Maxi-the nyrkkeilijä Muhamed Alille, mutta sitten taas mentiin! :)

9.12. perjantaina me lähdimme piknik-risteilylle (Turku-Maarianhamina) ja Maxi jäi hoitoon. Meidän matka oli mukava ja rentouttava!! Maxin hoitopäivä oli myös sujunut hyvin, tekemisen puute ei ainakanaan päässyt pojua yllättämään! ;) Maxi sai "isovanhemmilta" hienon ulkoilupuvun/viitan(Maxi näyttää tytöltä, jolla on hame päällä ;)), joka päällä poju viipottaa mukavasti ulkona ja lämmintä on. Maxi sai myös kaksi ihan oikein vauvan helistin lelua, jotka olivat hänelle erittäin mieluiset. Kyllä Maxia hemmotellaan! ;) Kiitos taas kaikesta Raumalle päin!!

Rauman reissulla Maxi tapasi ensimmäistä kertaa Rosamarian ja Joelin. Rosamariaa taisi vähän kauhistuttaa, kun Maxi ja Rambo leikkivät niin rajusti, mutta Joeli kyllä reippaasti silitteli Maxia. Sonja oli myös käynyt perjantaina leikkimässä Maxin kanssa ja harjoittamassa Maxille käskyjä. Hyvin oli Sonjan ja Maxin leikit kuulemma sujuneet. :)

Eilen kotiuduttuamme Vaasaan, Maxi nukkui koko ajan. Kyllä poju oli väsynyt, kun pari päivää oli ollut yhtä menoa ja meininkiä. Tänään, eli sunnuntaina, Maxi tapasi ensimmäistä kertaa Cavalier King Charles Spanielin neidot Nellin ja Aadan Hubertuksen koirapuiston maastossa. Valitettavasti emme päässeet koirapuistoon/aitaukseen, koska siellä oli joku koulutus, mutta koirat puuhastelivat siinä ulkopuolella. Maxi oli kerrankin asiallinen, ei ahdistellut tyttöjä liikaa! ;) Toivottavasti Maxi tapaa taas pian tytöt!! :) Maxi yrittää tuhota tällä hetkellä eteisemme tervetulomattoa (joka on ainut matto asuntomme laittialla) , joten täytyy mennä mattomme pelastamaan! :D Milloinkahan tuon pojun ikenet lakkaavat kutiamasta?? ;D


7.12.2005

Maxi

Jahas, sitä ollaan jo joulukuun puolella ja kohta on joulu!!! :) Viime viikon keskiviikkona meillä oli se ensimmäinen rokotus Maxin kanssa. Minua, eli Piiaa, pelotti etukäteen todella paljon miten poju rokotukseen reagoi, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin. Maxi taas kovasti pusutteli eläinlääkäriä ja näytti kuinka reipas poju hän on. Maxi ei tehnyt elettäkään pistoksen aikana, oli vaan entistä iloisempi kun päästin irti hänestä. :) Eli turhaan jännitin rokotusreissua! 22.12 torstaina on sitten toisen rokotuksen vuoro. Onneksi Maxia ei tarvitse nyt madottaa, vaan vasta keväällä seuraavan kerran (strongholdin ansiosta!). Maxi painoi eläinlääkärin vaa'alla punnittuna 2,24 kg!! Iso poju tuo meidän vauva ;)

Lauantaina 3.12 Maxi oli ensimmäistä kertaa yön yli hoidossa Isonkyrön "isovanhempien" luona. Äiti ja isä olivat Kalliojärvellä viettämässä pikkujouluja kommuunielämän muodossa "mökkeilen"(ei isoa ja hienoa omakotitaloa voi mökiksi sanoa ;)). Äidin ja isän pikkujoulujuhlat olivat super mukavat ja ikimuistoiset, kiitokset vielä kaikille mukana olleille!! :D Maxi oli ollut fiksu ja filmaattinen poju hoidossa. "Isovanhemmat" ihastelivat kuinka sopeutuvainen ja kiltti meidän pieni poika onkaan. Eikä poju kuulemma ollut yhtään meitä ikävöinyt. Millille Maxin hoidossa olo oli ollut stressaavaa, pieni poju kun ei anna Millille hetken rauhaa! Sunnuntai päivällä kun saavuttiin pojua hakemaan, niin hän tuli pötköttämään erittäin tyytyväisenä äitin syliin, taisi sittenkin olla hieman ikävä meitä vanhempia! ;)

Maanantai päivän ja illan Maxi ja Piia olivat keskenään kotona, kun isä oli Porissa jäkistä katsomassa. Maxi oli tiukka vahtikoira, haukkui pientäkin ääntä minkä kuuli. Aiemmin Piia ja Maxi eivät ole olleet yhtä pitkä aikaa kaksistaan kotona. Uusi tilanne ilmeisesti hämmästytti poikaa ja hän tunsi ehkä vastuuta vahtia kotia isän ollessa reissussa?! :) Itsenäisyyspäivää me vietimme ihan kolmistaan kotona rentoutuen. Maxi osaa jo tehdä useita pissejä ulos ja jopa parit kakatkin on tullut lenkin aikana. Koko ajan meillä siis kehitytään ja kasvetaan. Maxi nauttii ulkona olosta, kun on lunta maasta. Välillä poju juoksee hippulat vinkuen eteenpäin ja sitten taas pysähdytään lunta maistelemaan! :) Virtaa Maxissa riittää vaikka muille jakaa ja pitkiä lenkkejä poju jaksaa kävellä.

Eilen Maxi onnistui repäisemään reiän äidin housun lahkeeseen, kun siinä aikansa roikkui. :( Timon lahkeen reunassa Maxi ei enää roiku, mutta Piian kuri ei oikein uppoa Maxiin...se vaatii siis lisää harjoittelua. Huomenna me lähdemme koko perheen voimin Rauman "mummolaan" kyläilemään. Äiti ja isä menevät perjantaina Piknik-risteilylle ja Maxi jää päivähoitoon. Yhtä hulinata meidän perheen elämä! ;)


27.11.2005

Taas on viikko vierähtänyt! Maxin ja Timon viikko sujui hyvin, vaikka Piia-äiti olikin poissa. Ainoastaan ulkoiluissa oli ollut ongelmia :) Suurimmaksi ongelmaksi osottautui Piian ikävä poikia ja poikien ikävä Piiaa, mutta onneksi siitä selvittiin!! Maxi oli kasvanut valtavasti neljän päivän aikana!! Uuden asiankin pojat olivat opetelleet, Maxi osaa leikkiä "Etsi"-leikkiä Timon kanssa. Leikki sujuu näin: Timo laittaa Maxin makuuhuoneeseen oven taakse ja piilottaa herkkupalan jonnekkin. Tämän jälkeen avataan ovi ja sanotaan Maxille "Etsi aarre!" Ja poika alkaa nuuhkia tarkkaan ja tarkan etsinnän jälkeen löytää aarteen!! Kyllä meillä on fiksu poika!! :D

Tänään, eli sunnuntaina oltiin ekaa kertaa metsälenkillä Maxin kanssa. Lähdettiin Hietalahden Villan maastoon ulkoilemaan. Maxi näytti silminnähden valtavan paljon metsässä olosta!! Poju juoksi niin kovaa, että hyvä kun perässä pysyttiin! :) Nähtiin liito-oraviakin ja paljon löytyi kaikkea kivaa järsittävää maasta. Harjoiteltiin "nouda keppi"-leikkiä, mutta se ei oikein sujunut, koska maasta löytyi aina jotain muuta kivaa syötävää!! :) Annettiin Maxin juosta ihan vapaana ja kerran poju lähti kauemmas ja katsottiin miten pitkälle menee, mutta heti huudettaessa poju juoksi kovaa vauhtia meidän luo takaisin.

Reippaan ulkoilun jälkeen Maxi on nukkunutkin miltein koko päivän. Varmasti on nähnyt unia liito-oravista! :D Ensi lauantaina Maxi menee ensimmäistä kertaa Isoonkyröön "isovanhempien" luo yökylään, kun äiti ja isä lähtevät viettämään mökille pikkujoulua kavereiden kanssa. Toivottavasti Maxi osaa olla pieni herrasmies, eikä rasita Milli-tätiä! ;) Niin ja ensi keskiviikkona 30.11. on Maxin ensimmäinen rokotus!! Iiks! :/ Lisää kuulumisia siitä reissusta myöhemmin tällä viikolla tiedossa! ;) Hyvää alkavaa viikkoa kaikille toivottaa Mäki-Marttisen family! :D


21.11.2005

Joulukuva

Kylläpäs aikaa on kulunut siitä kun viime kerran ollaan tänne päiväkirjaan kirjoiteltu meidän kuulumisia!! Maxi tuntuu kasvavan meidän mielestä silmissä! Painoa on jo ainakin 2kg, mahdollisesti jopa enemmänkin. Tarkempi tieto saadaan eläinlääkärissä ensimmäisen rokotuksen yhteydessä (joka on 30.11 klo 12.30 -> iiks! :)). Lauantaina 19.11 alkaen aloimme antamaan kuivamuonaa ilman pehmittämistä, eli lisäämme vain piimää tai kermaviiliä joukkoon ruokailun yhteydessä. (Nyt tosin mietimme pehmittämisen uudelleen käyttöön ottoa, koska Maxille on tullut ilmavaivoja tämän jälkeen?) Kova ruokahalu pojulla on ja hän tietää jo mistä kaapista sitä ruokaa tulee, eli osaa mennä kaapille haistelemaan kun ruoka-aika alkaa lähestyä :) Maxin pikku masu kyllä kieltämättä on oikein pallo, etenkin syöntien jälkeen :)

Ulkona Maxi viihtyy jo paremmin ja pieniä lenkkejä tehdään muutaman kerran päivässä. Tosin nyt kun minä olen tämän viikon Raumalla ja pojat ovat keskenään Vaasassa, niin Maxi ei suostu kävelemään eteenpäin Timon kanssa, kotiin vain menisi ja kovaa vauhtia. Rassukka on tottunut, että isi ja äiti ovat molemmat lenkeillä mukana. Perjantaina minä pääsen poikieni luo Vaasaan takaisin!

Maxi haukkui ekan kerran 17.11 torstaina!!!! Wuhuu!! :) Hän oli nähnyt peilikuvansa ikkunassa, jota oli haukkunut. Loppuviikon aikana herra haukahti ainakin kerran päivässä, joko peilikuvalleen tai lenkillä näkymättömille pikku ukoille! :) Kyllä sitä säikähti kovasti, kun pieni poikamme alkoi haukkua!! :D Niin ne lapset vain kehittyvät *huokaus*.

Pari viikko sitten oltiin pari yötä Raumalla isovanhempien luona kyläilemässä. Maxilla oli koko ajan meno päällä ja tuntui ettei hän oikein pystynyt rauhoittumaan, kun koko ajan oli eläimiä ja ihmisiä ympärillä. Rocky-herra oli aivan hermot loppu, kun poju vain roikkui hänen hännässään ja pitihän Rockyn sitten murahdella kun ei muuten poju uskonut. Kissat saivat olla Maxilta rauhassa, tosin niitä ei pahemmin uskallettu päästää pikku-herran lähettyville :) Eila-Mummo ihastui Maxiin kovasti, muusta hän ei enää osaakkaan puhua! :D

Lauantaina oltiin Isossakyrössä taas vierailulla. Milli pysytteli suurimman osan ajasta ulkona, koska Maxihan ei tiedettävästi anna muille eläimille hetkenkään rauhaa :) Maxi sai juoksennella suurella pihalla vapaana ja tietenkin ajaa Milliä takaa (voi Milli parkaa). Pari kertaa poju valitettavasti ruikkasi pisut matolle. (Kotona pissit osuvat 80% paperille, välillä vahingossa leikin yhteydessä tai huomiota tavoitellessaan tulee lattialle.) Automatka sujui takapenkillä äidin sylissä, samalla tavalla mentiin Raumalle - ollaan oikein perhe matkalla! ;) Siinä tuli lyhykäisyydessään terveisiämme kerrottua, tosin paljon on sattunut ja tapahtunut, ettei kaikkea jaksa muistaakaan! :) HYVÄÄ PIKKUJOULUA KAIKILLE!!!


5.11.2005

Happy Halloweenia kaikille!! Me vietämme Halloweenia ihan kotoa käsin, Timo tekee juuri lähtöä Futsal peliin ja Minä&Maxi lähdetään pian ulkoilemaan, kun kerrankin paistaa aurinko!Eka eläinlääkärissä käynti on takana Maxin kanssa. Torstai päivällä alkoi Maxilla kummalliset hengenahdistus kohtaukset. Poju itse ei ollut niistä moksiskaan, mutta meitä ne hirvittivät! :( No eilen, eli perjantaina, klo 15.30 mentiin eläinlääkäriin. Maxi oli super reipas koko ajan ja yllättäen keräsi kaikkien sympatiat puoleensa ! :D Ei edes vasikan kokoinen "Beethoven"-koirakaan saanut pojua pelkäämään - meitä se iso koira kyllä hirvitti! :) Eläinlääkäri tutki tarkasti Maxin ja mikrosirukin löytyi niskasta. No lääkäri epäili, että Maxilla on nenäpunkki - joka kuulemma on yleinen ja vaaraton. Maxi sai Stronghold lääkkeen siveltynä niskaan. Nyt ei tarvitse madottaa Maxia ennen ensimmäistä rokotusta, koska tuo Stronhold häätää niin sisä-sekä ulkoloiset. Lääkäri kehui Maxia, sai makupalankin ja tutkimuksen jälkeen piti pusutella eläinlääkäriä ;) Niin ja tietysti kolme kertaa piti pissiä tutkimuspöydälle!! :D

Torstaina käytiin ensimmäistä kertaa Isonkyrön "isovanhempien" luona kyläilemässä. Aluksi Maxi hieman arkaillen ihmetteli Milli-koiraa, mutta pian asiat kääntyi nurinpäin - Milli alkoi pelätä Maxia! :D Maxilla oli aivan mieletön meno päällä ja juoksi ympäri taloa jalat sutien ja välillä kuperkeikkoja heitellen! Maxi koitti kovasti saada Millia leikkiin mukaan, mutta Milliä hirvitti meidän pieni duracell-pupu ja Milli koitti hakea turvaa sylistä! :) Välillä poju otti pienet torkut ja sitten taas mentiin! Illalla sitten nukutti hyvin kotona kovan touhuilun päätteeksi! :)

Timo ja Maxi ovat tällä viikolla harjoitelleet noutamista ja istumista vielä hioneet. Maxi oppii nopeasti ja on innoissaan! ...Kunpa poika oppisi myös sisäsiistiksi! ;) Yöt Maxi nukkuu jo hyvin, eli ei enää yökitinöitä - jipii!! ;) Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin ja energiaa löytyy enemmän kuin pienestä kylästä!! :) Etenkin kun meille tulee vieraita käymään, niin Maxi näyttää miten riehutaan, purraan sormia ja pissitään lattialle. Mutta kyllä tämä vanhemmuus on IHANAA!!!! <3 :)


30.10.2005

Maxi on tänään kahdeksan viikkoa vanha, hurraa!! :) Mistäs sitä alottaisi tämän viikon tapahtumia kertomaan, hmm... Maxi on kovasti kehittynyt siitä, kun saapui kotiin. Ulkona käydään ainakin kerran päivässä, yleensä tulee vain pisu, mutta kerran on tullut jo kakkakin (josta me olimme erittäin ylpeitä!)!! Nyt ulkona oleminen on taas mukavampaa, kun ei ole niin kylmä eikä ole sitä kylmää valkoista "ainetta" maa tulvillaan. Juuri äsken tultiin ulkoa, jossa Maxi teki syystöitä pieniä risuja suussa kantelemalla ja lehtiä maistellen. Sisälle päästyä piti vähän lavuaarissa pesasta kurasia tassuja.


24.10.2005

Pikkumies

Päivät menevät kuin siivillä! Eilen Maxi oppi tottelemaan nimeään, eli saapuu kun huutaa "Maxi!". Timo sai tämän ihmeen aikaan!! :) Tästä on hyvä aloittaa tapakasvatus. ;) Eilen meillä kävi ensimmäisiä vieraita sen jälkeen kun Maxi on kotiutunut. Perhe Pakan vierailu sujui mainiosti, siinä riitti vahtimista kun kaksi pientä, Iida ja Maxi, temmelsivät ympäri asuntoa :) Iidan mielestä Maxi oli enemmänkin tyttö, kuin koira :) Vielä illemmalla Attekin kävi karvavauvamme pienuutta ihmettelemässä, hälle Maxi näytti miten pissaaminen onnistuu keskelle lattiaa.

Maxi kävi lauantaina ekan kerran ulkona. Silloin ulkoilu kesti noin kaksi minuuttia ja oli pakko tulla takaisin kun hän itki ja tärisi vain paikoillaan maassa. Eilen ei käyty ulkona, koska satoi ensi lumi ja oli kurja ilma. Tänään uskaltauduttiin toisen kerran ulos. Maxi oli reipas ulkona! Hetken ihmettelyn jälkeen alkoi kivet maistua ehkä liiankin hyvin ja pikku riiviö pomppi iloisena auringon lämmittämässä maassa. Tänään tuli myös tehtyä ihka ensimmäinen pissa ulos! Ulkoilu kesti noin 15 minuuttia ja nyt hän nukkuu tyytyväisenä pedissään.

Maxi syö kolme kertaa päivässä. Aamuruuan jälkeen vatsa on aina vähän löysällä, minkä minä olen päätellyt johtuvan piimästä, jota annetaan aamuruuan yhteydessä. Pitää siis seurailla tilannetta. Pienen riiviön merkkejä on Maxi alkanut näyttää ;) Kaikkia johtoja olisi kiva pureskella ja etenkin makuuhuoneen korituoli on oikea herkkupala! Meno on kovaa sisällä ja rakkaat lelutkin saavat välillä kovaa kyytiä. Maxin touhuja on hauska katsella!


22.10.2005

Maman sylissä

Maxi on kotiutunut!!! JIPII!! :) Eilen klo 14.00 maissa haimme vaavamme Teuvalta. Kaksi pentua oli enää jäljellä kotipesässä Maxin lisäksi, muut olivat jo lähteneet kohti uusia kotejaan. Maxia hieman itketti kun lähdettiin ulko-ovesta ulos, mutta rauhoittui heti. Automatka sujui Maxilta kuin vanhalta tekijältä. Matka taittui Piian sylissä pyyhkeen sisällä. Alkumatkan Maxi nukkui, sitten hän alkoi uteliaana tutkia Piiaa ja kuskina toimivaa Timoa.

Kotiin päästyämme alkoi uuden kodin ihmettely, joka alkoi varovaisesti eteisestä ja sieltä kohti muuta asuntoa. Hienosti alusta asti poju osasi hakeutua tekemään tarpeitaan sanomalehdelle - hyvät käytöstavat oli siis jo opittu kasvattajalta Tuijalta! Välillä tosin leikin lomassa pisu pääsee lirahtamaan lattialle ;) Hetken uutta kotiaan tutkittuaan Maxi nukahti Timon syliin, josta siirsimme hänet omaan uuteen petiin nukkumaan. Ilta meni nopeasti toisiimme tutustuen, leikkien, pissien, syöden ja välillä nukkuen.

Ensimmäinen yökin sujui paljon paremmin kuin uskalsimme odottaa! 4 kertaa Maxi heräsi yöllä. Ensimmäinen herätys oli klo 1.00 pintaan. Poika piipitti lattialla hätäisenä, Piia laittoi valot päälle ja Maxi juoksi kovaa kyytiä olohuoneen lehden päälle kakalle (vaikka makuuhuoneessa pedin vieressä oli lehti, mutta hän oli tottunut tekemään kakan sinne olohuoneeseen) - ei raukka ollut uskaltanut lähteä sinne pimeässä. Tämän jälkeen olisi tietenkin pitänyt alkaa leikkimään, mutta me pidimme pintamme ja nostimme Maxin omaan petiinsä nukkumaan. Tämän jälkeen vielä 3 eri kertaa Maxi kävi pisulla ja hörppäsi samalla vettä. Joka kerta Maxi suunnisti tietokonepöydän alla sijaitsevan valon luo (joka tulee pistorasian katkaisimesta) ja piipitti sille valolle, mutta tultuaan takaisin petiin rauhoittui nopeasti. :)

Tänä aamuna alkoi kova touhuili kun herättiin. Vauhtia löytyi enemmän kuin pienestä kylästä! ;) Maxi on hiljalleen tottunut koko asuntoon ja uskaltaa jo peuhailla vähän joka puolella. Eteisen ulko-ovelle hän ei kuitenkaan vielä uskaltaudu mennä. Jos jätämme hänet yksin leikkimään, niin nopeasti hän tulee meidän jalkojen juuren muistuttamaan meitä olemassaolostaan! :) Ei voi muuta sanoa, kuin että olemme onnesta sekaisin! Millään ei malttaisi olla ihastelematta sanoinkuvaamattoman suloista karvaista vauvaamme! <3


15.10.2005

Näin julistamme Maxin päiväkirjan avatuksi! :) Enää 6 yötä meidän karva-vauvan Maxin kotiutumiseen. Tulevaa perjantaita ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa!! Kaikki tarvikkeet Maxille on jo valmiiksi ostettu. Leluja löytyy jo neljä kappaletta ja Rauman "isovanhemmat" ovat kuulemma myös jo ostaneet lelun uudelle tulokkaalle. Onneksi Maxin odotusaika on ollut vain 6 viikkoa, eli monta kertaa lyhyempi kuin oikein vauvan odotus - eikä tarvitse ponnistella niin kovaa (kuten Timo sanoo) :) Näillä sivuilla voi seurailla meidän perheen kuulumisia sekä Maxin kasvua&kehitystä! Terveisin: Piia&Timo